Kutsu Reclaim The City-karnevaaliin Helsingissä 30.4.

Osana Murrostorstaita 2009 Helsingissä, torstaina 30.4.
Mielenosoituksen kokoontuminen 17.30 Narinkkatorilla.

Elämme pelottavia, ja oudolla tapaa innostavia aikoja. Ostoskeskusten valomainokset suostuttelevat meitä kuluttamaan kuten ennenkin, mutta kapitalistisen talousjärjestelmän voi kuulla natisevan liitoksissaan. Uusin talouskriisi merkitsee, että uusliberalismin aika on tullut tiensä päähän. Mutta todellisen kuilun partaalle kapitalismi on joutunut vasta talouskriisin yhdistyessä samanaikaiseen energia- ja ympäristökriisiin. Loputtomaan kasvuun pohjaava järjestelmä rajallisella planeetalla on auttamattomasti törmäyskurssilla ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin kanssa.

Niin, ajat ovat kutkuttavat. Jos meillä joskus on tilaisuus avata ikkuna ja ottaa askeleita toisenlaiseen yhteiskuntaan, se tilaisuus on nyt. Joskus oli utopistista kuvitella maailmaa ilman kapitalismia, nyt sen ikuiseen jatkumiseen uskominen on utopistista.

Valitettavasti silläkin utopialla on uskolliset kannattajansa. Laman aikana etenkin voittajaportaan eliitti hakee epätoivon vimmalla talousjärjestelmälle uutta muotoa. Ilmastonmuutos on vihdoin tunnustettu ongelmaksi, ja sen ja talouskriisin yhteiseksi ratkaisuksi tullaan ehdottamaan kansallista yhtenäisyyttä ja “vihreää” kontrolloidumpaa kapitalismia. Tämän toinen nimi voisi olla viherpesty fasismi.

Tämä tarkoittaisi hyvinvointipalveluja yrityksille, jotta nämä voivat säilyttää voittonsa tekemistään ekologisista parannuksista huolimatta. Vihreä kapitalismi ei haastaisi suurimpien riistäjien tai saastuttajien valtaa, vaan lähinnä tarjoaisi niille uusia markkinaalueita energiansäästölamppuineen ja päästökauppoineen.

Koska työntekijät ovat ympäri maailman menettäneet voimansa neuvotella ja vaatia oikeuksia ja kohtuullista palkkaa, toimeentulo laskee “ekologisen modernisaation” aiheuttamien kulujen korvaamiseksi.

Uusi kriisiajan kapitalismi kertoo meille että talouskasvun on jatkuttava, luokkaerojen on kasvettava. Maailman rikkaat yksilöt ja valtiot hyötyisivät, mutta köyhimpien asema kurjistuisi entisestään. “Vihreä kapitalistinen valtio” tulisi olemaan autoritäärinen valtio. Taloudellisen ja ekologisen kriisin uhka tarjoaa sille oikeutuksen tukahduttaa yhteiskunnalliset levottomuudet, joita syntyy väistämättä, kun ihmiset köyhtyvät nousevien elinkustannusten ja laskevien palkkojen vuoksi.

Meillä on vielä kuitenkin mahdollisuus tähytä pidemmälle kuin itsetuhoinen, jatkuva kasvu sallii. Mahdollisuuksien ikkuna on auki, mutta uskallammeko astua siitä? Ei kannata odottaa, että valtio auttaisi sinua: sen intressinä on lähinnä pankkiirien ja yritysjohtajien etujen ja vallan ylläpitäminen. Meidän elvytysohjelmamme on se että yhtään laman tyhjentämää tilaa ei jätetä tyhjäksi. Vallataan jokainen laman tyhjentämä tehdas ja aletaan tuottaa siinä jotain mitä me haluamme. Vallataan jokainen toimistotalo asunnoiksi työttömäksi jääville.

Tartutaan tilaisuuteen ja luodaan kapitalismia omilla alueillamme uhkaava paikallinen liike. Liike joka kieltäytyy valtion tiukemmasta kontrollista, nousevasta rasismista ja lähtee rakentamaan meidän asuinalueillemme vastavaltaa, joka lähtee vastahyökkäykseen pyrkimyksenämme pitää huoli että kun tämä lama on ohi, sen jälkeen emme ole enää kapitalismin rattaita, vaan omia elämiämme ja asuinalueitamme hallitsevia toimijoita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *