Talvivaaran tehdasalueelle ilmestyi banderolli – VIDEO

Video: http://vimeo.com/69267134

Aikaisin torstaiaamuna 27.6. Talvivaaran kaivoksen tehdasalueella laskettiin rakennuksen seinälle banderolli, joka vaatii kaivoksen sulkemista. Tekijät poistuivat paikalta kenenkään puuttumatta asiaan. Teolla haluttiin kritisoida Talvivaaran lisäksi kaivosteollisuutta kokonaisuudessaan.

Monet ovat huolissaan kaivosten aiheuttamista päästöistä ja vesiongelmista, mutta eivät kritisoi kaivosteollisuutta sinänsä. On kuitenkin syytä keskustella siitä, millaiseen talousajatteluun kaivosteollisuus liittyy.

Kaivosteollisuus ajaa tieltään perustarpeisiin vastaavaa tuotantoa. Se tekee lähialueillaan mahdottomaksi muun muassa pienviljelyn, luontoyrittämisen ja lopulta kestävämmän elämäntavan sellaisissa ympäristöissä, joissa rahatalouden ulkopuoliset hyödykkeet kuuluvat elämään, luonnonantimet ovat lähellä ja elävästä luonnosta nauttiminen tarjoaa päivittäisiä elämyksiä. Siten kaivosteollisuus omalta osaltaan pakottaa ihmisiä hakemaan sisältöä elämäänsä kulutusyhteiskunnan tarjoamista korvikkeista – ympäristöä kuluttavista turhakkeista. Elämme aikaa, jolloin ekosysteemin kantokyky on äärirajoilla ja eliöiden elinympäristöjä tuhoutuu. Kaivosteollisuus on osa tätä kehityskulkua.

Eri puolilla maailmaa kaivosyhtiöiden voitontavoittelu ajaa tavallisten ihmisten terveyden ja elämän edelle. Pohjoisen kaivosbuumi on osoitus yhtiöiden vallan kasvusta näilläkin leveysasteilla. Nikkeli, kulta ja uraani arvotetaan tärkeämmiksi kuin elintärkeät puhtaat vedet ja paikallinen ruoantuotanto. Samaan aikaan maailmalla ollaan huolissaan makean veden puutteesta ja ruokakriiseistä.

Kaivosbuumia markkinoimalla valtio osoittaa, että sen ensisijainen intressi on turvata harvoja hyödyttävän talouden kasvumahdollisuudet, ei kansalaisten hyvinvointia. Tärkeintä on saada talous kasvamaan ja harvojen pankkitilit paisumaan, ei ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän elämän rakentaminen.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *