Ydinvoimakeskustelun harhoja

Julkaistu alunperin 12.11.2014, Kirjoittanut Olli Tammilehto

Fennovoiman ydinvoimahanke on voimistanut taas kerran ydinvoimakeskustelua. Valitettavasti monissa puheenvuoroissa toistetaan vanhoja harhaanjohtavia väitteitä ja rakennetaan ydinvoimanvastustajista todellisuutta vastaamaton, omiin tarkoituksiin sopiva olkinukke, jota on helppo mukiloida.

Ydinvoiman materiaalitase ja hiilidioksidipäästöt

Usein ydinvoimaa hehkutetaan sillä, että polttoainetta tarvitaan vain pieni murto-osa kivihiileen verrattuna. Kuitenkin uraania on malmissa vain vähän ja siksi ydinvoimaloita varten joudutaan louhimaan suuria määriä kiveä. Jos ydinvoiman käyttö jatkuu, on käytettävä yhä köyhempiä uraaniesiintymiä. Köyhää uraanimalmia on louhittava yhtä paljon kuin kivihiiltä saman energiamäärän tuottamiseen. Samalla louhintaa menee yhtä enemmän energiaa.

Energiaa kuluu myös ydinvoimalan polttoaineketjun muissa vaiheissa. Suurin osa siitä tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla. Niinpä ydinvoima ei suinkaan ole vapaa kasvihuonekaasupäästöistä. Nykyisin ydinvoiman CO 2 -päästöt ovat noin neljäsosa siitä, mitä maakaasuvoimala tai sähköä ja kaukolämpöä tuottava kivihiilivoimala päästää.

Kun uraanioksidipitoisuus malmissa laskee 0,02 prosenttiin, CO2-päästöt alkavat olla samaa luokkaa kuin fossiilisilla polttoaineilla. Huomattavassa osassa maailman tunnetuista uraanivaroista pitoisuus menee tämän rajan alapuolelle. Näillä pitoisuuksilla ydinvoimajärjestelmän rakentaminen ja ylläpito vie yhtä paljon energiaa kuin ydinvoimala tuottaa: ydinvoimalan nettoenergiantuotto on nolla. Ydinvoima muuttuu siis äärimmäisen monimutkaiseksi tavaksi muuttaa kivihiilen ja öljyn poltosta syntyvä energia sähköksi. (Ks. esim. www.stormsmith.nl)

Köyhyys ja väestönkasvun hillitseminen vaatii lisää bruttokansantuotetta ja energiaa?

Jotkut puolustavat ydinvoimaa sillä, että köyhät tarvitsevat lisää energiaa. Köyhyys on taas joidenkin keskustelijoiden mukaan pahaa lähinnä siksi, että köyhät lisääntyvät hillittömästi. Kuitenkin ydinvoimalat ja muut suuret energiahankkeet tuottavat energiaa lähinnä kaupunkien ylä- ja keskiluokalle ja vain vähentävät köyhien mahdollisuuksia. Toisaalta historiallisesti on ollut olemassa monia kulttuureita, joissa suunnilleen vakiona pysyvä väestö on yhdistynyt kohtuullisen hyvään elämään ja erittäin alhaiseen ekologiseen jalanjälkeen. Eikä tätä ole saatu aikaan ensisijaisesti ja kaikissa tapauksissa vauvojen hylkäämisellä ja muilla julmilla menetelmillä.

Ydinvoima ratkaisuna

Ajatus ydinvoimasta ratkaisuna energiahuoltoon tai ilmastokriisiin perustuvat siihen, että ydinvoimaloita voitaisiin joskus rakentaa hyvin nopeasti ja hutiloimatta. Olkiluoto 3 ja monet muut hankkeet osoittavat näiden haaveiden epärealistisuuden. Toisaalta jos joskus ydinvoimaa todellakin käytettäisiin siinä määrin, kuin ydinvoimaoptimistit ajattelevat, olisi siirryttävä plutoniumtalouteen: laajamittaiseen plutoniumin tuottamiseen uraanista ja plutoniumin käyttämiseen ydinvoimaloiden polttoaineena. Silloin jos koskaan ydinaseiden leviäminen uusille valtioille ja erilaisille aseellisille ryhmille olisi erittäin todennäköistä.

Ydinvoima ja ydinaseet

Ydinvoiman ja ydinaseiden ilmeistä yhteyttä koetetaan vähätellä sekoittamalla kaksi asiaa: suurvaltojen vakiintuneet ydinaseohjelmat ja pienten maiden ja rikollisryhmien yritykset hankkia ydinaseita. Jälkimmäisessä tapauksessa on olennaista salaus ja/tai ohjelman naamioiminen rauhanomaiseksi. Tällöin esimerkiksi pommiplutoniumia huonompi reaktoriplutonium saattaa kiinnostaa. Reaktoriplutoniumistakin voidaan tehdä atomipommi. Yhdysvallat on sellaisen koemielessä räjäyttänytkin.

Joka tapauksessa kyse on teknologiasta myös osaamisen ja yleisten laitteistojen mielessä. Siksi ydinvoimaloiden käyttö aina lisää valmiutta ydinpommien rakentamiseen.

Fennovoiman hankekin edistäisi ydinteknologian leviämistä: Ydinvoimakritiikkiä on kaikissa maissa. Joka puolella on ihmisiä jotka epäilevät venäläisten ydinvoimaloiden turvallisuutta – Tshernobyl ei ole unohtunut. Toisaalta tiedetään tai uskotaan, että turvallisuuskulttuuri on Suomessa tiukkaa.

Kun jokin maa pyrkii ydinvoiman avulla ydinasevallaksi, monissa tapauksissa siihen suhtaudutaan jo alussa epäluuloisesti ja ydinteknologian tarjoajia ei ole jonossa. Venäjä voisi tällaisessa tilanteessa olla ainoa myyjä. Tällöin on tietysti tärkeää todistaa, että kyse ei ole riskien ottamisesta sotilaallista syistä, vaan aivan normaalista ydinvoimakaupasta. Jos avoimesti rakennetaan aseita, teknologian riskeistä ei luonnollisestikaan kovasti välitä: sodassahan aina uhrataan omia sotilaita ja siviilejä.

Välillisesti Fennovoiman hanke tuottaisi ydinaseiden leviämisuhkaa vahvistamalla globaalia ydinteknologiajärjestelmää aivan samalla tavoin kuin yhden suomalaisen kivihiilivoimalan päästöt tuottavat globaalia ilmastotuhouhkaa. Tämä siitä huolimatta, että yhden kivihiilivoimalan päästöt ovat paljon pienemmät kuin globaalien päästöjen mittauksen virhemarginaali.

Jotkut vähättelevät ydinsodan uhkaa sillä, että Hiroshiman jälkeen ei ydinaseita ole käytetty sotilaallisesti. Kuitenkin ydinaseilla on uhattu toisia maita lukuisia kertoja. Itse asiassa ydinaseilla uhkaaminen on arkipäiväistä: senhän takia ydinasevallat eivät suostu ydinaseriisuntaan vaikka esimerkiksi ydinsulkusopimus ne siihen velvoittaa. Tämä uhkailu todistaa kuinka todellinen ydinsodan uhka on.

Näiden ydinvoimanystävien logiikalla useimmat vanhoissa taloissa olevat palosammuttimet voisi heittää roskakoriin: eihän talossa ole palanut kymmeniin vuosiin! Meillä on vain yksi maapallo. Siksi minä ja muut ydinteknologian vastustajat emme voi koskaan käyttää sen ”paloa” todisteena siitä, kuinka järjetöntä ydinteknologiaan luottaminen on.

Kivihiili ja ydinvoima

Kukapa nykyisin ei tietäisi kivihiilen käytön tuhoisia vaikutuksia. Kysymyshän on vain siitä, että ydinvoima vie meidät ojasta allikkoon. Ihmisiä kuolee koko ajan ydinvoiman käytön seurauksena. Koska kuitenkin ydinvoiman osuus energiantuotannosta maailmanlaajuisesti on pieni, kuolonuhrien määrä on todennäköisesti pienempi kuin kivihiilen kohdalla. Jos jostain kumman syystä ydinvoimaan ihastuneiden ihmisten ydinvoimasuunnitelmat toteutuisivat, tilanne olisi toinen.

Fossiiliset polttoaineet ja ydinvoima ovat hyvin samantapaisia energianlähteitä: niiden molempien tuotantoketjussa tapahtuu valtavasti vakavaa paikallista ympäristötuhoa, joka kuitenkin on loppukäyttäjille suurimmaksi osaksi näkymätöntä. Toisaalta ne molemmat muodostavat suuren globaalin järjestelmän, joka aiheuttaa globaalin tuhouhan: ilmastokatastrofin tai ydinsodan.

Ilmastokatastrofin välttäminen

Ilmastokatastrofin torjumiseen tarvittavaa nopeaa päästövähennystä ei voi saavuttaa ydinvoimalla eikä millään muullakaan teknologisella ratkaisulla. Yhteiskunnallinen muutos on ainoa tie. On siirryttävä yhteiskuntaan jossa ihmiset voivat elää hyvin nykyistä paljon vähäisemmällä energiankäytöllä. Se on mahdollista jos ihmisten elämää kurjistavia valtarakenteita puretaan. Valtarakenteiden purkaminen on taas sitä vaikeampaa mitä enemmän meillä on ydinvoimankaltaista keskitettyyn hallintaa perustuvaa teknologiaa.

Tämä ajatus ei ole tietenkään mitenkään ominaista nykyisille vihreille poliitikoille. Sen sijaan se on yleistä ympäri maailmaa uusien yhteiskunnallisten liikkeiden keskuudessa ja myös esimerkiksi nykyisessä USA:ssa vahvistuvassa ilmastoliikkeessä. Naomi Klein ammentaa tästä liikkeestä syyskuussa 2014 ilmestyneessä kirjassaan ”This Changes Everything: Capitalism vs. The Climate”.

Yhteiskunnallinen muutos näyttää monille utopistiselta, mutta paljon utopistisempaa on kuvitella että selviydymme ilmastokatastrofissa nykyisillä rakenteilla: joko muutamme yhteiskuntaa demokraattisempaan suuntaan tai annamme periksi ja hyväksymme maapallon ajautumisen katastrofiin, jolloin varmasti yhteiskunta myös muuttuisi rakenteellisesti. Tällöin kuitenkin uusi yhteiskunta olisi nykyistäkin paljon epätasa-arvoisempi, epädemokraattisempi ja julmempi.

Ihmiset haluavat päästä helpolla?

Yhteiskunnallinen muutos torjutaan mahdottomana muun muassa väittämällä, että ihmiset ovat mukavuudenhaluisia ja haluavat päästä helpolla. Kuitenkin suurimmalle osalle globaalin kapitalismin piirissä elävistä ihmisistä, elämä on kaikkea muuta kuin helppoa ja mukavaa. Heidän ei ole vaikeaa nähdä, että ihmisen fyysistä kestokykyä äärimmilleen koettelevan järjestelmän muuttaminen kannattaisi. Toki on ihmisiä jotka tahtovat päästä helpolla, mutta hekin tahtovat todennäköisesti reaalisen valinnan ollessa tiedossa enemmin nähdä vaivaa kuin antaa itsensä ja lastensa kuolla. Toisaalta suuri osa ihmisistä ei nykyisinkään tahdo päästä helpolla vaan etsii jatkuvasti yhä vaativampia haasteita.

Olli Tammilehto

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *