Fennovoiman hautajaisia odotellessa

Olimme valmistautuneet kohtaamaan 30.kesäkuuta tilanteen, jossa Fennovoima viime hetkellä yrittäisi jatkaa jo surkuhupaisastikin kompastelleen voimalahankkeensa elinikää sopivalla kikalla, mutta kroatialaisen postilaatikkofirman esittely vakavasti otettavana investoijana hiljensi tuvan hetkiseksi.

Fortumin vaihtuminen mainitun energiayhtiö Migritin tytäryhtiöön ei siis varsinaisesti vakuuttanut Hyökyaallon protestileirin osanottajia tai Hanhikivenniemellä pintansa pitäviä mökkiläisiä. Pöyristyneiltä vaikuttivat monet muutkin ensikommentit talousalan lehdistä alkaen. Jo tuoreeltaan bulvaaniyhtiö tarjosi tutkivalle journalismille herkullisia yksityiskohtia: 26 000 euron kokonaispääoma, dollarin suuruinen liikevaihto sekä se, että Fennovoiman hanke olisi firman ensimmäinen investointi ulkomaille piirtävät selkeää kuvaa firmasta, jonka harva ottaisi takaamaan asuntolainansa. Se, riittääkö tämä vakuuttamaan Työ- ja elinkeinoministeriön uuden tulokkaan ja kokonaishankkeen kelvottomuudesta jää nähtäväksi.

Leiriväki on yhä Hanhikivellä – niiden avohakkuiden, suoja-aita- ja tietyömaiden keskellä, joita Fennovoima ydinvoimalatyömaa-alueekseen nimittää. Alueella, jonka Fennovoima oli kuvitellut sulkevansa yleisöltä jo ensimmäinen kesäkuuta alkaen. Tänään, ensimmäinen heinäkuuta, Fennovoima on aiemman sopimuksensa mukaan luovuttanut alueen Rosatomin omistukseen – siitäkin huolimatta, ettei maailmalla kovinkaan yleisesti tunneta käytäntöä, jossa tontti luovutettaisiin rakennuttajayhtiön hallintaan. Emme kykene näkemään Fennovoimaa tai Rosatomia alueen legitiiminä hallinnoijana.

Rosatomin rooli ja osuus kokonaisyhtälössä on omalaatuinen. Väheksymättä esim. Valion tai Myllyn Parhaan rautaista energia-alan osaamista, olisi Rosatomilla nykyisellä omistajapohjalla käytännössä kaikki valta hankkeessa – olisihan se ainoa ydinenergia-alan yhtiö. Lisäksi jo se että sama yhtiö on voimalan tilaavassa yhtiössä merkittävänä osakkaana että laitostoimittajana antaa Rosatomille täyden vallan kaikessa hankkeeseen liittyvässä päätöksenteossa.

Emme näe syitä hiljentää kampailun tahtia tässäkään vaiheessa, vaan odotamme Työ- ja elinkeinoministeriön pian ilmoittavan ettei Rosatomin kikkailuyritys tule pelastamaan hanketta. Odotamme myös, ettei postilaatikkofirman taustojen selvittämiseen kuluvia viikkoja tulla käyttämään lisäaikana neuvotteluissa Fortumin kanssa, vaan hanke haudataan kunnialla ja viivyttelemättä.

Emme myöskään hyväksy Fennovoiman työmaa-alueella yhä keskeytyksettä jatkuvia töitä tilanteessa, jossa yhtiön kohtalon pitäisi jo olla selvä: millä perustein maansiirtokoneet yhä jylläävät tai aitatyömaa etenee? Toivomme tämän tragikoomisen hankkeen liittyvän pian muiden, toisaalla kaatuneiden ydinvoimahankkeiden kaanoniin ja jäävän viimeiseksi erehdykseksi ydinvoima-alalla.

Lähteet:
– Kauppalehti, Slovakian kaupparekisteri, Bloomberg.com, Balkan Insight
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/kroatialaismedia-venalainen-omistaa-migritia/jXvqNfTw

IMG_9016

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *