Pohjanmaan kuuluisimmat tissit? Protestileirin solidaarisuustempaus Fennovoiman urakoitsijan palkatta jättämille duunareille!

tissit

”Paikat hajoaa, palkat maksamatta!” – Hanhikiven protestileirin väki tempaisi solidaarisuusmielenosoituksen Fennovoiman työmaallakin urakoitsijana toimivan Titan-2:n Venäjällä palkatta jättämille voimalatyömaan työläisille.

Ympäri käydään – yhteen tullaan? Fennovoiman ydinvoimalahankkeen urakoitsijan Titan-2:n pyörittämällä, Hanhikivi 1 -reaktorin referenssi- eli sisarustyömaalla Sosnovyi Borin uuden voimalan rakennustöissä mennä sattui 4.7. kelpo onnettomuus. Reaktorit Hanhikivi 1 jaLeningrad 2 jakavat saman urakoitsijan lisäksi yhden suunnittelijan: pietarilaisen Spaepin.

asetelma
Pietarilaisen uutistoimisto Fontankan lähteiden mukaan työmaalla mennä katkesi kantohihna pudottaen 70 tonnin edestä rakennustavaraa voimalan polttoainealtaaseen. Tapahtuneen vahingon arvoksi on arvioitu noin 4,8 miljoonaa euroa ja onnettomuuden viivästyttävän reaktorin valmistumista ainakin kuusi kuukautta. Lisäksi onnettomuuden tapahtuma-aikoihiin yksi työmaan nostokurjenkuljettajista lukittautui työkoneensa koppiin vaatien maksuun palkkoja, joita osa työmaalla työskentelevistä ei ole saanut neljään kuukauteen.

Leningrad 2:n työmaalla asiat eivät ennenkään ole menneet aivan kuten Strömsössä. Rakennustyöt keskeytyivät vuoden ajaksi vuonna 2009 sen suojarakennuksen teräkset romahtivat. Säteilyturvakeskuksen (Stuk) mukaan syynä oli yksinkertaisesti puutteellinen suunnittelutyö.

Tissit2
Pyhäjoen ydinvoimahankkeen suhteen Leningrad 2:n tapahtumat mielenkiintoiseksi tekee projektien yhteinen pohja. Leningrad 2 on se kivijalka, jolle Hanhikivi 1:stä aiotaan ryhtyä rakentamaan. Ilmaan jää kysymy siitä, kuinka laajasti sama pohja ja työskentelytapa jaetaan: tultaisiinko Hanhikivi 1:n työmaalla näkemään paitsi rakennusvirheitä ja puutteellista suunnittelua, myös aliurakoitsijoiden unohtuneita palkkoja?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *