Työ- ja elinkeinoministeriöltä rukkaset Migritille – päivän kunniaksi blokattu kaivinkone

kaivuri
Työ- ja elinkeinoministeriö julkisti tänään tiedon, jonka mukaan
se ei Fennovoiman lisäselvityksessään toimittamien tietojen perusteella ole voinut riittävästi varmistua Migrit Solarna Energijan omistajuuden tai määräysvallan olevan “tosiasiallisesti tahoilla, joiden asuin- tai kotipaikka on EU:n tai EFTA-maiden alueella. “ Nyt kokonaisuus siirtyy elinkeinoministeri Olli Rehnin harkittavaksi, jonka tulee nyt osaltaan päättää onko hanke “edelleen yhteiskunnan kokonaisedun mukainen”.  Ministeriö on konsultoinut oikeuskanslerinvirastoa, jonka tulkinnan mukaan rakentamislupahakemusprosessi kaikkineen on nyt auki seuraavaan valtioneuvoston käsittelyyn saakka. Näin ollen Fennovoiman seuraava kohtalonpäivä on 6.8.
Käytännössä tämä merkitsee pitkälti kahta seikkaa. Tilanne jättää yhä oven auki Fortumin paluulle hankkeeseen – ja kuvitella voimme, millaisen uhkapelitilanteen – saati kiristyksen, maanittelun ja sen sellaisen – kohteena Fortum tällä hetkellä onkaan. Yhtiö on ilmoittanut alustavasta kiinnostuksestaan, mutta se yhä sitonut ratkaisunsa Venäjällä käymiinsä vesivoimaneuvotteluihin. Jos ne tuottavat tulosta, Fortum palannee Fennovoiman omistajaksi – jättäen Fennovoiman todennäköisesti vähemmistöosakkaaksi omassa hankkeessaan. Toistaiseksi Fortum on ilmoittanut, ettei sillä ole aiheesta tiedotettavaa.

kaivuri2
Hyökyaallon protestileirin väki tervehti uutisia asianmukaisin menoin. Fennovoiman työmaalla sattui jälleen puoliltapäivin luova työseisokki. Avohakkuualueen reunamailla, aita- ja tietyömaiden läheisyydessä työskennellyt kanarialinnunkeltainen kaivinkone kohtasi parin tunnin kahvitauon ympäristöaktivistin kiivettyä koneelle ja lukittauduttua kiinni sen rakenteisiin. Kaivinkoneen sijainnin ansiosta aktio häiritsi myös soran ja muun maa-aineksen ajamista alueelle.

Poliisit eivät kyenneet tai halunneet irrottaa aktivistia tämän käyttämästä lukituslaitteesta ja poistuivat pian koneen välittömästä läheisyydestä. Tilanne saatiin purettua vasta aktivistin irrottauduttua vapaaehtoisesti. Tilanteesta otettiin kiinni yksi henkilö.

Arkinen yleistilanne Fennovoiman voimalatyömaan alueella on pitkälti muuttumaton. Huolimatta Fennovoiman, Työ- ja elinkeinoministeriön, Fortumin ja Venäjän poliittisen johdon yhä kesken olevista keskinäisistä neuvotteluista työmaan rakennustyöt ovat jatkuneet läpi kesän keskeytyksettä.

Fennovoima on myös jatkanut palturinpuhumisen vahvaa perinnettään. Fennovoima-Rosatomin mainoskioski Pyhäjoella on heinäkuun alusta väittänyt kyseleville, että työmaa-alueella sekä Hanhikivenniemellä olisi mahdotonta enää liikkua ilman Fennovoiman kulkulupaa ja että alue on suljettu ulkopuolisilta. Poliisilta samaa asiaa tiedusteltaessa viranomainen on kuitenkin ilmoittanut yksiselitteisesti, ettei Fennovoimalla toistaiseksi ole valtuuksia rajoittaa liikennettä Hanhikivenniemellä, estää kulkua alueen portista, kysellä kenenkään syitä saapua alueelle tai tarkistaa tulijoiden nimiä tai henkilöyttä.

On syytä olettaa asian pysyvän tällä tolalla ainakin niin kauan kuin jakokunnan maiden hallintoa koskeva kiista on avoinna yhdessäkään oikeusasteessa – ja toistaiseksi asian käsittely on edennyt vasta hallinto-oikeuteen.

Vastaisuudessakin toimivimmat kulkuluvat ja reittiohjeet Hanhikiven alueelle saa Hyökyaallon protestileirin päivystävästä puhelimesta.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *