Tanska: Työpajaviikonloppu ilmastotoiminnasta 16.-18.3.2018

Klimakollektivet (suom. Ilmastokollektiivi) järjestää viikonlopun mittaisen työpajan Maktvärketissä (Teglværksvej 30, 4420 Holbæk, Tanska) 16.-18. maaliskuuta 2018. Viikonlopun tavoitteena on jakaa Klimakollektivetin kokemuksia aktioiden järjestämisestä ja kampanjoista, sekä lisäksi luoda tilaa uusien yhteistyökuvioiden synnyttämiseksi.

Viikonloppu keskittyy kansalaistottelemattomuusaktioihin ja suoraan toimintaan, kuten Klimakollektivetin pienryhmäaktiot Aabenraassa ja Aalborgissa sekä Ende Geländen ja Code Roodin kaltaiset massa-aktiot. Viikonlopun aikana käymme läpi aktioiden suunnittelemisen eri osa-alueita alusta loppuun. Mediatyötä, tiedustelutyötä, logistiikkaa, kommunikaatiota jne.

Viikonloppu on avoin kaikille, jotka ovat kiinnostuneita tekemään ilmastoaktioita ja mahdollisesti aloittamaan uuden ilmastotoimintaryhmän sekä olemassa oleville ryhmille, jotka haluavat saada uusia työkaluja ja ajatuksia tehokkaiden aktioiden ja kampanjoiden suunnitteluun.

Sillä ei ole merkitystä oletko aiemmin osallistunut aktioihin tai kampanjoihin vaan kiinnostuksella tehdä niitä tulevaisuudessa.

Käytämme juuri aloitettua uutta kampanjaa FREE THE SOIL, jonka osa Kilmakollektivet on, pohjana viikonlopun työskentelylle. Kampanjan tarkoitus on tuoda esiin teollisen maanviljelyn valtavaa roolia ilmastokriisissä. Lue lisää kampanjan sivulta:Freethesoil.org

Jos haluat osallistua, ilmoittaudu sähköpostilla osoitteeseen Climatecollective (at) gmail.com maaliskuun 9. päivään mennessä.

Aika: 16. maaliskuuta- 18. maaliskuuta
Sijainti: Makvärket, Teglværksvej 30, 4420 Holbæk, Tanska Kartta

Lähde:
takku.net
Climate Collective Fb

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *