Aihearkisto: Strategia, pohdinnat

Valikoima kiinnostavimpia uusia tekstejä, aiheena mm. kansainvälisen ilmastoliikkeen taktiikat.

Ydinvoimatulevaisuus, jota ei koskaan tullut: Ydinepäonnen sietämätön yleisyys

Usein ajatellaan, että kaikki, mitä valtio ja suuret yhtiöt kovasti haluavat, myös toteutuu. Siksi on turha pullikoida näiden himoitsemia megaprojekteja vastaan. Ydinvoiman historia todistaa kuitenkin päinvastaista: projektien epäonnistuminen on enemmin sääntö kuin poikkeus. Vastaavasti ydinvoimanvastaisten liikkeiden onnistuminen on tuiki tavallista.

Lähes välittömästi sen jälkeen kun USA oli muutamana vuoden 1945 sekuntina murhannut atomipommeilla yli 150 000 ihmistä ja samalla kun kymmenet tuhannet eloonjääneet jatkoivat kuolinkamppailuaan, alkoi maailmalle levitä huimia tarinoita vasta salaisuuksien verhojen takaa paljastuneen uuden teknologian satumaisista mahdollisuuksista. Suomessa ilmestyi vuonna 1946 yhdysvaltalaisen tiedetoimittajan David Dietzin ja suomalaisen fyysikon Risto Niinin kirja ”Atomienergia, Tulevaisuuden Voima”. Kirja ennakoi meidän aikaamme seuraavalla tarkkuudella: “Kun autoilija nykyisin joutuu täyttämään autonsa bensiinisäiliön kahdesti tai kolmesti viikossa, hän voi tulevaisuudessa ajaa vuoden umpeensa vitamiinipillerin kokoisella energiamäärällä. Samankokoinen pilleri riittää myös talon lämmitykseen… Atomienergian aikakaudella kulta menettää nykyisen mahtiasemansa. Syy siihen on yksinkertainen. Atomienergian aikakaudella tiedemies voi kehittää tavan, jolla kultaa voidaan tuottaa tehdasmaisesti. Alkemistien vanha unelma valmistaa epäjaloista metalleista – esim. raudasta ja lyijystä – kultaa on toteutuva”.

Samaa rataa jatkoi 1950-luvulla muun muassa Disney-yhtiön elokuvana ja kirjana lukuisilla kielillä maailmalle levinnyt ”Ystävämme atomi”. Sen mukaan ”atomi” ratkaisee paitsi energia- myös ravinto- ja terveysongelmat ja kaiken kukkaraksi edistää vielä rauhaakin.
Todellisuudessa ydinvoiman alku kangerteli kovasti. Kesti vuosikymmeniä ennen kuin ydinvoimaloiden tilaaminen kaupalliseen käyttöön oli edes mahdollista. Ensimmäiset ydinreaktorit olivat sotilaallisia. Ne joko tuottivat plutoniumia pommeihin tai toimivat maailmanloppua varmistavien sukellusveneiden voimanlähteenä. Edellisistä kehitettiin muun muassa Tshernobyl-tyyppiset kanavareaktorit, jälkimmäisistä esimerkiksi Loviisassa ja mahdollisesti Pyhäjoella käytettävät painevesireaktorit.

Muutamia kaupallisia reaktoreita käynnistettiin jo 1960-luvun alussa, mutta vasta vuosikymmenen lopulla alettiin monissa maissa suunnitella huomattavaa ydinsähkön tuotantoa. Niinpä vuonna 1974 ennustettiin, että vuosituhannen vaihteessa Neuvostoblokin ja Kiinan ulkopuolella olisi käytössä ydinvoimaloita yli kolmen miljoonan megawatin edestä eli esimerkiksi yli 3000 tuhannen megawatin ydinvoimalaa. Todellisuudessa vuonna 2000 maailmassa oli entisten ja nykyisten reaalisosialististen maiden ulkopuolella vain 309 000 megawatin edestä ydinvoimaloita eli alle kymmenesosa ennustetusta. Koko maailmankaan ydinvoimaloiden lukumäärä tuhannen megawatin yksikköinä ei tuolloin yltänyt kuin 351:een.

Suurin osa ydinvoimahankkeista on pysähtynyt jo suunnitteluvaiheessa. Vuonna 1974 ilmestynyt valtion voimalaitosaluetoimikunnan mietintö uskoi Suomessa olevan lähitulevaisuudessa yli 30 ydinvoimalaa kymmenelle paikkakunnalle. Jos kaavailu olisi toteutunut esimerkiksi Suonenjoki ei olisi tunnettu mansikoistaan vaan megawateistaan.

Helsinkiläisiä yritettiin 1970-luvun loppupuolella saada innostumaan ydinvoimasta: Helsingin itä- tai länsipuolelle kaavailtiin suurta ydinvoimalaa ja itse Helsinkiin pienempää maanalaista reaktoria, joka olisi tuottanut kaukolämpöä. Asea-Atom oli keksinyt tälle mainion nimenkin: SECURE eli Safe and Environmentally Clean Urban Reactor. Lukuisat ydinvoimahankkeet on pysäytetty silloin, kun jo yksityiskohtia suunnitellaan ja toimittaja on tiedossa. Esimerkiksi USA:ssa tällaisia lässähtäneitä atomiprojekteja vuosina 1975-2013 oli 59. Euroopassa näitä alkuunsa tyssänneitä hankkeita on pari kymmentä, joista noin puolet on Venäjällä.

On myös paljon ydinvoimalaprojekteja, joiden rakentaminen on aloitettu mutta jotka eivät silti koskaan valmistuneet. Pelkästään Yhdysvalloissa näitä ”Kankkulan kaivoja” on 38. Euroopassa tällaisia ydinvoimalaraunioita on 33, joista 13 sijaitsee Venäjällä. Osa näistä ehdittiin rakentaa varsin pitkälle: esimerkiksi espanjalaiset Lemoniz 1 ja 2 saatiin melkein valmiiksi ,ennen kuin hankkeista luovuttiin.
Ydinmielettömyyden muistomerkkeinä maailmassa seisoo ainakin neljä täysin valmista ydinvoimalaa, joita ei koskaan otettu käyttöön: ne ovat Itävallan Zwentendorf, Saksan Kalkar, Ruotsin Marviken ja Filippiinien Baatan. Lisää ydinraunioita on syntynyt, kun monen ydinvoimalan käyttö on keskeytetty paljon ennen kuin suunniteltu käyttöikä on päättynyt.

Ydinvoimaloihin liittyvä teknosysteemin epäonni ja ihmisten onni koskee myös muita ydinvoiman tuotantoketjun laitoksia. Esimerkiksi lukuisista suunnitelluista uraanikaivoksista on luovuttu. Etelä-Saksan Wackersdorfiin alettiin vuonna 1985 rakentaa suurta ydinpolttoaineen jälleenkäsittelylaitosta. Ankaran vastustuksen ansiosta siitä kuitenkin luovuttiin vuonna 1989. Siihen mennessä suunnittelu ja rakentaminen olivat maksaneet noin 10 miljardia Saksan markkaa eli nykyrahassa 8,7 miljardia euroa.

Yhdysvalloissa ”tulevaisuuden voiman” saldo on seuraava: Vuosina 1953-2007 tilattiin 253 ydinvoimalaa. Niistä lähes puolesta eli 48 %:sta luovuttiin ennen niiden valmistumista. Tilatuista 11 % jouduttiin sulkemaan ennenaikaisesti. 14 % oli vähintään vuoden pysähdyksissä. Valmistuneita ja suhteellisen luotettavasti toimineita voimaloita oli alle kolmasosa eli 27 %. Vuonna 1985 talouslehti Forbes kirjoitti: ”USA:n ydinvoimalaohjelma on taloushistorian suurin liikkeenjohdon katastrofi… Vain sokeat ja puolueelliset voivat ajatella, että siihen uhrattu raha on ollut hyvä sijoitus.”
Miksi sitten valtaosa ydinvoimahaaveista on jäänyt toteutumatta? Ydinvoimaloilla on ollut kolme ankaraa vastustajaa: todellisuus, talous ja yhteiskunnalliset liikkeet.

Ydinvoimahaaveet ovat perustuneet todellisuutta koskeviin malleihin kuten kaikki tekniset projektit. Mallit eivät kuitenkaan ole todellisuus, joka on rajattomasti monimutkaisempi ja monitasoisempi kuin mikään ihmisten siitä tekemä malli. Kun muutaman fysiikan osa-alueen pohjalta tehdyt mallit kohtaavat esimerkiksi materiaalifysikaalisen, biologisen, psykologisen ja sosiologisen todellisuuden, kaikki ei suju lähimainkaan niin kuin malleissa on oletettu. Käytännön toteutus osoittautuu niin vaikeaksi tai vaaralliseksi, että projekti täytyy hylätä.

Tietenkin sama mallin ja todellisuuden välinen ristiriita kohtaa muitakin teknisiä projekteja, mutta ydinvoimalan monimutkaisuus ja pitkä rakennusaika kärjistävät ongelman. Vaikka esimerkiksi uuden autotyypin suunnittelijat eivät tiedäkään, miten auto toimii käytännössä, asia voidaan jotenkuten hallita, koska autosta voidaan valmistaa lukuisia koekappaleita ja prototyyppejä, joiden toimivuutta testataan rasittamalla niitä erilaisissa olosuhteissa. Käytännön kokemusten perusteella tehdään piirustuksiin muutoksia, ja vasta sitten auto otetaan sarjavalmistukseen. Lisää käytännön tietoa auton valmistaja saa, kun tuhansille samanlaisille autoille sattuu mitä erilaisimpia haavereita ja onnettomuuksia. Ydinvoiman kohdalla käytännön kokemusta ei tällä tavalla voi kerryttää, vaan lähes kaikki ydinvoimalat ovat enemmän tai vähemmän prototyyppejä. Toisaalta ydinvoimalaa ei voi testata poikkeuksellisissa käyttötilanteissa, koska seuraukset voivat olla hirveät. Tshernobylin neljännessä reaktorissa tällaista testiä yritettiin 26.4.1986.

Toinen ydinvoimahaaveiden rikkoja on talous. Kyse ei ole markkinatalouden, suunnitelmatalouden tai jonkin muun talousmuodon lainalaisuuksista, vaan jostain perustavammasta. Ydinvoimala ei ole kirkko tai temppeli, joka pitää saada valmiiksi maksoi mitä maksoi. Voimalasta on tarkoitus saada sähköä, joka voidaan tuottaa muullakin tavalla tai monesti jättää tuottamattakin, koska ilman sähköäkin ihmiset voivat elää. Kun ydinvoimaloihin on reaalitodellisuuden kohtaamisen jälkeen liitetty yhä uusia turva- ja apujärjestelmiä, niiden rakentaminen on alkanut viedä kohtuuttomasti resursseja niistä tulevaisuudessa mahdollisesti saatavan sähkön arvoon nähden.

Ydinvoimahaaveen ja todellisuuden törmäyksen havaitseminen saatikka sitten havaitsemisesta seuraava kurssin muutos eivät ole kuitenkaan itsestään selviä. Yhteiskuntamme ovat erittäin byrokraattisia ja epädemokraattisia. Institutionaalinen korruptio on yleistä, ja yhtiöiden edustajat voivat helposti vaikuttaa omaksi edukseen elimiin, joiden on tarkoitus säädellä niiden toimintaa. Näistä syistä ihmisten laajalti jakamien arvojen kannalta yhteiskuntamme viralliset instituutiot ovat paljon tyhmempiä ja järjettömämpiä, kuin ihmiset keskimäärin. Siksi ydinvoimajärjettömyyden havaitsemiseen ja vielä enemmän tarvittavan kurssinmuutokseen on tarvittu yhteiskunnallisia liikkeitä. Liike on ihmisten yhteiskunnallisuuden tai itse yhteiskunnan uudelleen rakentamista alhaalta päin. Hyvässä lykyssä näin syntyvät yhteiskunnalliset prosessit ovat älykkäämpiä ja viisaampia kuin ihmiset keskimäärin.

Ydinvoimanvastainen liike – kuten muutkin menestykselliset liikkeet – ei ole ollut muusta yhteiskunnasta erillinen. Se on toiminut sekä virallisten instituutioiden ulkopuolella että niiden sisällä. Siksi on mahdoton sanoa, kuinka paljon ydinvoimahaaveiden särkymisestä on liikkeiden, talouden tai todellisuuden vaikutusta. Joka tapauksessa hyvin monen pysäytetyn ydinvoimalaprojektin kohdalla liikkeiden vaikutus on ollut aivan ratkaiseva. Näitä liikehistoriaan jääneitä, toisenlaisen maailman mahdollisuudesta muistuttavia kamppailupaikkoja ovat muun muassa Bodega Bay ja Black Fox Yhdysvalloissa, Wyhl ja Kalkar Saksassa, Kaiseraugst Sveitsissä, Zwentendorf Itävallassa, Lemoniz Espanjassa, Żarnowiec Puolassa, Maki Japanissa, Baatan Filippiineillä ja Inkoon Kopparnäs Suomessa.

Olli Tammilehto

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestmail

Fennovoima, Raahen Seutu ja Oulun poliisi – kaveria ei jätetä.

Fennovoima, Raahen Seutu ja Oulun poliisi – kaveria ei jätetä.

Fennovoiman jännittävä kesä on vihdoin loppusuoralla. Ydinperheellä menee taas kohtalaisen hyvin – kiitos Äiti Venäjän ja rakkaan Isänmaan hallituksen, jotka lopulta pakottivat Fortumin leikkimään syrjityn pikkuveljen kanssa. Nyt on pitkä vuosi aikaa keksiä mihin jätteet voisi kunniallisesti kuopata ja turvallisuusselvityksen deadlinekin on turvallisen kaukana kahden vuoden päässä. Säteilyturvakeskus tuskin ihan pienistä valittanee, vaikka selvitys ei ihan täydellisyyttä hipoisikaan.

Kuitenkin Fennovoimalla on edelleen pari akuuttia ongelmaa. Yksi – hyvin harva haluaa sen rakentavan venäläisrahoitteista ydinvoimalaa Pyhäjoelle. Kaksi – kaikki alueen mökkien omistajat eivät suostu myymään mökkejään, ja niissä asuu sitä paitsi kurittomia ydinvoiman vastustajia, jotka aktiivisesti häiritsevät työntekoa. Huonoksi onneksi mökit sattuvat sijaitsemaan juuri siinä, missä oli tarkoitus tämän kesän aikana aloittaa sataman valmistelut. Miten räjäyttää kallio, jolla on mökki, jota yhtiö ei omista ja jossa asutaan? Onneksi Fennolla on kuitenkin hallituksen lisäksi pari muutakin luottokaveria – Raahen Seutu ja Oulun poliisi.

Länsirannikolla on perinteenä viettää elokuun lopulla venetsialaisia, joissa väki kokoontuu valaisemaan syksyn pimentämiä rantoja sytyttämällä värikkäitä valoja ja tulia. Myös Hanhikivessä on aina vietetty venetsialaisia. Niin ajateltiin tehdä tänäkin vuonna. Samalla olisi naapuruston kanssa mietitty miten Fennovoiman rattaisiin voisi vielä heitellä uusia kapuloita. Rakennusjohtaja Jouni Sipiläiselle avoin vieraiden kutsuminen alueelle, jota hän kutsuu työmaakseen, oli liikaa. Edellisenä päivänä 27. elokuuta ilmestyi Fennovoiman nettisivuille ilmoitus, että niemelle johtava Puustellintie on suljettu portilla. Huolimatta siitä, etteivät mökkikaupat ole kaikkien kanssa juuri edenneet, Sipiläinen päätti hankkia arvovaltaa kieltämällä kulun alueelle myös mökkiläisiltä. Johtajaa ei hävettänyt nöyryyttää pitkälle eläkeikään ehtineitä mökkiläisiä. “Olemme aina viettäneet niemellä venetsialaisia” ei ollut mikään syy päästä viettämään yhtä perinteistä perjantai-iltaa rakkaissa maisemissa. “Tänä vuonna ette vietä”. Kaksi vuotta Venäjällä työskennellyt rakentamisjohtaja on sisäistänyt naapurimaan suoraviivaiset käsitykset johtamisesta ja vallankäytöstä.

No, vieraita paikalle kuitenkin saapui. Joku hyppäsi tuoreen aidan yli, joku hiipi aidan ja meren kohtaamispaikasta, joku saapui uimalla ja varovaisimmat kiersivät paikalle veneellä. Sipiläisen ajatus häiriköiden eristämisestä ei aivan toiminut. Arlian vartijoiden tehtäväksi oli annettu varmistaa, että aita pitää.

Ilmeisesti vartijoiden oli vaikea niellä sitä tosiasiaa, ettei uusi portti pysäyttänytkään illanviettoa ja Sipiläiselle tai Arlian omalle johtajalle, Esa Ylisirviölle ei ollut raportoitavaksi yhtäkään kiinniottoa luvattomalta alueelta. Aamuyöllä ennen vuoron loppumista voisi vielä koittaa korjata tilannetta.

Aamulla puoli kolmelta leiriä vartioinut henkilö havaitsi vartijoiden tunkeutuvan leiriin sen ovena olleen pressun läpi puukkoa käyttäen. Jostain syystä portin kiertäminen ei tullut vartijoiden mieleen. Pian portille suuntasi lisää leiriläisiä ja vartijat poistuivat paikalta. Pari tuntia myöhemmin tuli uusi yritys. Nyt portilla vartioi kaksi leiriläistä. Toinen juoksi taas hakemaan lisävoimia, toisen vartijat nappasivat leirinuotiolta ja raahasivat niin kauas kuin äkkiseltään jaksoivat. Pian suurempi joukko oli taas paikalla ihmettelemässä vartijoiden toimintaa. Kuvaaja eksyi liian lähelle kiinniotettua ja koki saman kohtalon. Aggressiiviset vartijat retuuttivat molempia maassa ja kuvaajaa vedettiin hiuksista repien. Poliisi oli pian paikalla ja jatkoi siitä mihin vartijat jäivät. Ensimmäinen henkilö oli erehtynyt vaatimaan kiinniottanutta vartijaa esittämään vartijakorttinsa, mikä provosoi poliisia kuristamaan tätä auton seinää vasten. Molemmat kiinniotetut viettivät yönsä Raahen putkassa, toista syytettiin virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Tapahtumista kirjoitettu päivitys Facebookissa ja blogissa herätti keskustelua vartijoiden roolista, ja siitä mihin Fennovoimalla on oikeus. Niin, niemellähän ei ole vielä voimassa liikkumiskieltoa, vaikka aita valmis onkin. Tästä yritettiin myös vartijoita ja poliisia muistuttaa, mutta Hanhikivellä määrää Jouni Sipiläisen sana. Ilmeisesti sosiaalisessa mediassa syntynyt paheksunta ahdisti Fennovoimaa – olihan aidan tarkoitus eristää leiri myrkyttämästä lähiympäristön näkemyksiä. Vartijoiden toimien yleinen paheksuminen ei taas oikein sovi tähän tavoitteeseen. Fennovoima oli taas joutunut konfliktiin, ja tarvittiin uusia ideoita, tai vanhoja kavereita: poliisi ja oma äänitorvi Raahen Seutu.

Raahen Seudussa syntyi jostain syystä ajatus kirjoittaa aiheesta juttu, jossa haastateltiin Oulun  poliisia ja vartijoita. Kumpikaan osapuoli ei tietenkään nähnyt tilanteen menneen yhtään edellä kuvatulla tavalla ja toimittaja kehysti tarinaa valitsemalla siihen sopivia sanoja, kuten “puskista huutelua”, “perusteetonta nettihuutelua” ja “potaskaa”. Tarinan opetus oli, että Hyökyaalto valehtelee. Ainakin lehden kuvaaja ehti toki Hanhikivelle jutun tiimoilta räpsimään kuvia aidan läpi salaperäisistä ja arvaamattomista aktivisteista. Yhtäkään kommenttia kuvauksen kohteilta ei juttuun pyydetty. Varmuuden vuoksi kamera zoomattiin tarpeeksi lähelle (vartijoiden repimää) porttia, ettei yläpuolella liehuva “Uraanivoimaa – kestävää on vain jäte” banderolli eksyisi sotkemaan kuvia. Ei ehkä yllättänyt, ettei Hyökyaallon vastinetta lehdessä noteerattu. Jos tämä on osa Fennovoiman yritystä parantaa kärsinyttä imagoaan, jota elinkeinoministeri Olli Rehn kommentoi samana päivänä, niin heikoilla ollaan.

Poliisin kommentointi ei yllättänyt. Kirjoittihan Oulun poliisipäällikkö Sauli Kuha juuri blogitekstin, jossa leiri rinnastetaan väkivaltaiseen äärioikeistoon, josta kaikkien kunnollisten ihmisten pitäisi välittömästi ottaa etäisyyttä vähintään saman kerran kuin Olli Immosen rasistisista kommenteista. On itsestään selvää, että leirin nauttima kannatus ja ydinvoiman vastainen mieliala ovat ongelmia Fennovoimalle ja poliisille. Ilman leirin häätämistä ei päästä räjäyttämään kallioita ja niiden kupeessa odottavia mökkejä sataman tieltä. Ja ilman hyväksyntää poliisi ei uskalla tilanteeseen puuttua. Poliisin luottamus on kärsinyt viime aikoina monista syistä, nyt ei olisi varaa massiiviseen ja väkivaltaiseen häätöoperaatioon sympatiaa nauttivan leirin tyhjentämiseksi.

Eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun tämä tiimi pelaa yhteen. Kesäkuun alussa pelaajat olivat suunnilleen samat. Silloin Raahen Seutu siteerasi Oulun poliisin tiedottaja Marko Autiota, joka kertoi leiriläisten hyökännen väkivaltaisesti kaivinkoneen kuljettajan kimppuun. Lehti uutisoi tapahtumat poliisin tiedotteen perusteella, siitäkin huolimatta että lehden oma toimittaja ja kuvaaja olivat paikalla ja näkivät, että poliisin ja kuljettajan tarinalla ei ollut pohjaa. Silloin paikalla sattui olemaan väkeä myös Kulttuurivihkoista, joten tarinasta levisi myös toinen versio. Tuolloinkin leiriä yritettiin aktiivisesti ajaa pois – olihan venäläisille urakoitsijoille luvattu, että alue olisi tyhjä mielenosoittajista kesäkuun alussa, kun laajempien töiden oli määrä käynnistyä. Juorujen mukaan lähiasukkaat saavat kuulemma Raahen Seudun ihan ilmaiseksi aina silloin, kun siinä arvostellaan Fennovoiman vastustajia. Jonkinlaisia epäilyjä heräsi myös siitä, että ihan sattumaltako lehti julkaisi väärän päivän tv-ohjelmat kesäkuun 23. 2015, kun Ajankohtainen Kakkonen käsitteli Fennovoimaa kriittisessä valossa.

Ilman propagandasotaa ja vastapuolen kriminalisointia hanke ei tule tukea saamaan. Terroristitarina on saatava upotettua lähiasukkaiden kalloihin tai hanke ei etene. Onneksi on Oulun poliisi ja Raahen Seutu.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestmail

Arlian vartijat itämaisissa tunnelmissa: oman käden oikeutta Hanhikivenniemellä

Perjantain ja lauantain välisenä yönä 28.elokuuta Hanhikivellä tapahtui kaksi kiinniottoa noin kello 4:30.

Kolme raahelaisen vartiointiliike Arlian vartijaa tunkeutui leirin portista puukkoa apunaan käyttäen. Hanhikivenniemen alueen osin sulkevan aidan portit on suljettu 27.elokuuta alkaen, mutta liikkumiskieltolupa alueella ei ole vieläkään astunut voimaan. Tästä pikkuseikasta piittaamatta vartijat yrittivät käskyttää leirin portilta tapaamiaan henkilöitä asettamaan kätensä käsiraudoitettaviksi ja seuraamaan vartijoita.

Ensimmäisellä yrityksellä Arlian yön ninjojen yritys meni puihin: leirin portilta tavattu henkilö poistui paikalta eivätkä Arlian ninjat syystä tai toisesta seuranneet tätä metsän pimentoon. Toisella yrityksellä samat kolme yön ninjaa kokivat ilmeisesti rohkaistuneensa riittämiin ja kävivät suoraviivaisesti käsiksi leirialueen portilta tapaamistaan henkilöistä pienikokoisempaan. Paikalle jalan saapuneet vartijat lähtivät raahaamaan saalistaan kohti työmaa-aluetta pääsemättä kuitenkaan kymmentä metriä kauemmas leirin portilta: tottakai metakka sai muun leiriväen nopeasti paikalle ja puuttumaan tapahtumien kulkuun.

Arlian urheat vartijat eivät suostuneet näyttämään vartijakorttejaan edes poliisin saavuttua paikalle. Yksi vartijoista ärsyyntyi silminnähden kuvatuksi tulemasesta ja joitakin minuutteja ennen poliisin saapumista hyökkäsi kuvaajan kimppuun, tarkoituksenaan mitä ilmeisimmin yrittää ottaa kamera haltuunsa. Kameraa havitellut vartija paiskoi kuvaajaa pitkin soratietä, kuristi ja veti hiuksista, vaikkei kyseinen henkilö vastustellut, jollei sellaiseksi lasketa esimerkiksi pään alueen tai kameran suojaamista. Poliisin saapuessa kuvaaja pyrki aktiivisesti kohti poliisia, huutaen näitä tulemaan apuun.

Molemmat kiinniotetut henkilöt sullottiin poliisimaijaan melko väkivaltaisesti. Kysyttäessä poliisi kertoi vartijoiden version tapahtumista olevan se, että kiinniotetut oltiin tavattu työmaa-alueelta, heitä oli kehoitettu poistumaan ja kun ei oltu toteltu, otettu kiinni. Mielenkiintoiseksi tarinan tekee tapahtumien sijainti: lähimmät työkoneet sekä itse työmaa-alue sijaitsevat kaukana niemennokan leiristä, jonka välittömässä lähdeisyydessä on tällä hetkellä pelkkää tyhjää hakkuuaukeaa. Miksi Arlian vartiapartio olisi ollut liikkella a) jalan, b) alueella jolla ei ole mitään vartioitavaa sekä c) miksi yhtäkään hippiä kiinnostaisi vaellella aamuyöstä tyhjällä hakkuuaukealla?

Spekuloida voi sillä, oliko Arlian ninjapartion aie kantaa saaliinsa koko kilometrin matka työkoneiden yöparkille, soittaa poliisi vasta sitten ja syyttää “kiinniotettua” vaikkapa sabotaasin yrityksestä?

Niin tai näin: terveisiä täältä venäläisen virkakulttuurin parista. Spekuloida voidaan silläkin, onko Fennovoima-Rosatom ohjeistanut pikku vasallinsa käyttämään kyseenalaisia keinoja ympäristöleirin asukkaiden pelottelemiseksi tai leirin tyhjentämiseksi vai onko kyseessä muutaman vartijan henkilökohtainen projekti. Kotimaassaanhan Rosatom on varmaankin tottunut hoitamaan asiansa parhaaksi katsomillaan tavoilla – ja tämän on varmasti huomannut 22 vuoden Venäjällä kerryttämänsä työkokemuksensa kautta myös Fennovoima-Rosatomin rakentamisjohtaja Jouni Sipiläinen?

Fennovoima-Rosatom ei vieläkään ole saanut ydinvoimalalleen rakennuslupaa. Sillä ei vieläkään ole esittää esimerkiksi ydinvoimalain edellyttämää suunnitelmaa siitä, mihin se olisi ajatellut projektinsa ydinjätteen sijoittaa. Se ei vieläkään ole saanut tragikomediaprojektiaan edes pisteeseen, jossa Hanhikivenniemen olisi voinut edes nimellisesti rajata työmaa-alueeksi ja saada lailliset perusteet protestileirin häätöön.

Liekö niin, että Fennovoima-Rosatomin toimistolla alkaa pipo kiristää siihen malliin, että pitää kokeilla jo moisiakin konsteja?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestmail

Kun nimilistat ja someraivo eivät kanna: fotoreportaasi Hanhikiven elokuisista tuhotöistä

4
Fennovoima-Rosatomin ydinvoimalahanke jaksaa herättää kriittisiä kommentaareja. Somessa kiertää Putinin bulvaaneja, YYA-ministereitä ja 50-luvulle juuttuneita ydininsinöörejä pilkkaavia meemejä, printtipuolella kettuilee pilapiirtäjä jos toinenkin ja järjestö poikineen kerää nimilistaa hidastamaan rakennustöitä, takomaan Työ- ja elinkeinoministeriön Moskovassa juotettuihin päihin edes hitunen 21. vuosisadan tuulta ja mitä näitä nyt oli. Ja kehuja – niitä on Hyökyaallon protestileirin suuntaan satanut niin, että miltei punastumaan pistää.

Vaan arvatkaas mitä? Mikään niistä ei ole riittänyt sellaisenaan hidastamaan hetkeksikään sitä tuhotyötä, joka päivittäin jatkaa etenemistään. Kirjoittajamme eivät halua kettuilla – kenellekään. Eivät väheksyä symboliikkaa tai tuntea epätoivoa hassujen kuvien sijaistoimintomaisen levityksen äärellä. Eivät sen enempää kuin senkään suhteen, miten Fennovoima-Rosatomin ydinvoimalahankkeesta muodostui Fortumin ja Outokummun, kahden valtiojohtoisen yhtiön, mukaankiristämisen myötä käytännössä kahden valtion välinen valtiorahoitteinen projekti, joille Talvivaaran tarjoaman esimerkin mukaisesti on valtionkassan piikki auki, nyt ja aina.

Haluamme vain muistuttaa, ettei kissakaan silkalla kiitoksella elä. Että reaalimaailmassa vain teot lasketaan. Sanovat, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tiedä häntä. Mutta testataan.

Hanhikivenniemi, 18.elokuuta:
2
Nimilistankeruun ja meemipommituksen jälkeinen todellisuus, 18.elokuuta:
3
Maisematyölupa in action, 18.elokuuta:
5
Tältä näyttää vielä jokunen kohta. Ollaan Fennovoima-Rosatomin hallinnoimalla pläntillä, ei jakokunnan tai muun vastaanhankaavan yksityisomistajan mailla. 18.elokuuta:
7
Samalta näytti tämäkin kohta vielä tovi sitten. Ei näytä enää. 18. elokuuta:
8
Söpöä metsää. Vielä tovin. Ollaan Fennovoima-Rosatomin hallinnoimalla pläntillä, ei jakokunnan tai muun vastaanhankaavan yksityisomistajan mailla. 18.elokuuta:
6
Arvatkaas miltä tämä pläntti näytti tovi sitten? No, ihan sama. Tältä se nyt kuitenkin näyttää. 18. elokuuta:
foto_no_exif(4)
Tarttis varmaan tehdä jotain?

Onko perheessä tai sosiaalisissa ympyröissä tahoja, joilta yhä löytyy Lassila & Tikanojan kanssa solmittuja metsäpuolen sopimuksia tai roskisdiilejä? No sanokaapas ne irti ja ottakaa kilpailijalta parempi diili. Sana kiertää, että näin on tehnyt jo melko moni. Metsäpuolella se jo vähän kirpaiseekin.

Mistä juoksee sähkö kotitalouteen? Eroa Fortumista tarjoaa kelpo vaihtoehtoja.

Onko hinku tehdä ja tulla hirmuinen, mutta mahdollisuudet tehdä se ihan aikuisten oikeasti rajatut tai poissuljetut? Sanat lämmittävät, mutta silkalla valuutalla maksaa myös sakkoja sun muita juoksevia kuluja.

Eiväthän ne siitä tuon taivaallista välitä, mutta vinkkejä Työ- ja elinkeinoministeriön seuraavaa Moskovanmatkaa varten voi aina tarjoilla.

Tai sitten voit tehdä – jotakin muuta. Esimerkiksi pakata repun Kehä III:n ulkopuolelle suuntautuvalle aktiivimatkalle. Täällä sitä lääniä riittää. Taivaan ohella vain mielikuvitus on rajana. Utopia on uusi mahdollisuus. Nenä irti näyttöpäätteestä ja liikenteeseen.

Rauli Badding Somerjoen vanhaa kappaletta siteerataksemme: “Tehkää pieniä tekoja – Tehkää suuria tekoja – Mutta tehkää jotakin!”

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestmail

Fennovoiman hautajaisia odotellessa

Olimme valmistautuneet kohtaamaan 30.kesäkuuta tilanteen, jossa Fennovoima viime hetkellä yrittäisi jatkaa jo surkuhupaisastikin kompastelleen voimalahankkeensa elinikää sopivalla kikalla, mutta kroatialaisen postilaatikkofirman esittely vakavasti otettavana investoijana hiljensi tuvan hetkiseksi.

Fortumin vaihtuminen mainitun energiayhtiö Migritin tytäryhtiöön ei siis varsinaisesti vakuuttanut Hyökyaallon protestileirin osanottajia tai Hanhikivenniemellä pintansa pitäviä mökkiläisiä. Pöyristyneiltä vaikuttivat monet muutkin ensikommentit talousalan lehdistä alkaen. Jo tuoreeltaan bulvaaniyhtiö tarjosi tutkivalle journalismille herkullisia yksityiskohtia: 26 000 euron kokonaispääoma, dollarin suuruinen liikevaihto sekä se, että Fennovoiman hanke olisi firman ensimmäinen investointi ulkomaille piirtävät selkeää kuvaa firmasta, jonka harva ottaisi takaamaan asuntolainansa. Se, riittääkö tämä vakuuttamaan Työ- ja elinkeinoministeriön uuden tulokkaan ja kokonaishankkeen kelvottomuudesta jää nähtäväksi.

Leiriväki on yhä Hanhikivellä – niiden avohakkuiden, suoja-aita- ja tietyömaiden keskellä, joita Fennovoima ydinvoimalatyömaa-alueekseen nimittää. Alueella, jonka Fennovoima oli kuvitellut sulkevansa yleisöltä jo ensimmäinen kesäkuuta alkaen. Tänään, ensimmäinen heinäkuuta, Fennovoima on aiemman sopimuksensa mukaan luovuttanut alueen Rosatomin omistukseen – siitäkin huolimatta, ettei maailmalla kovinkaan yleisesti tunneta käytäntöä, jossa tontti luovutettaisiin rakennuttajayhtiön hallintaan. Emme kykene näkemään Fennovoimaa tai Rosatomia alueen legitiiminä hallinnoijana.

Rosatomin rooli ja osuus kokonaisyhtälössä on omalaatuinen. Väheksymättä esim. Valion tai Myllyn Parhaan rautaista energia-alan osaamista, olisi Rosatomilla nykyisellä omistajapohjalla käytännössä kaikki valta hankkeessa – olisihan se ainoa ydinenergia-alan yhtiö. Lisäksi jo se että sama yhtiö on voimalan tilaavassa yhtiössä merkittävänä osakkaana että laitostoimittajana antaa Rosatomille täyden vallan kaikessa hankkeeseen liittyvässä päätöksenteossa.

Emme näe syitä hiljentää kampailun tahtia tässäkään vaiheessa, vaan odotamme Työ- ja elinkeinoministeriön pian ilmoittavan ettei Rosatomin kikkailuyritys tule pelastamaan hanketta. Odotamme myös, ettei postilaatikkofirman taustojen selvittämiseen kuluvia viikkoja tulla käyttämään lisäaikana neuvotteluissa Fortumin kanssa, vaan hanke haudataan kunnialla ja viivyttelemättä.

Emme myöskään hyväksy Fennovoiman työmaa-alueella yhä keskeytyksettä jatkuvia töitä tilanteessa, jossa yhtiön kohtalon pitäisi jo olla selvä: millä perustein maansiirtokoneet yhä jylläävät tai aitatyömaa etenee? Toivomme tämän tragikoomisen hankkeen liittyvän pian muiden, toisaalla kaatuneiden ydinvoimahankkeiden kaanoniin ja jäävän viimeiseksi erehdykseksi ydinvoima-alalla.

Lähteet:
– Kauppalehti, Slovakian kaupparekisteri, Bloomberg.com, Balkan Insight
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/kroatialaismedia-venalainen-omistaa-migritia/jXvqNfTw

IMG_9016

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestmail

Ydinvoimakeskustelun harhoja

Julkaistu alunperin 12.11.2014, Kirjoittanut Olli Tammilehto

Fennovoiman ydinvoimahanke on voimistanut taas kerran ydinvoimakeskustelua. Valitettavasti monissa puheenvuoroissa toistetaan vanhoja harhaanjohtavia väitteitä ja rakennetaan ydinvoimanvastustajista todellisuutta vastaamaton, omiin tarkoituksiin sopiva olkinukke, jota on helppo mukiloida.

Ydinvoiman materiaalitase ja hiilidioksidipäästöt

Usein ydinvoimaa hehkutetaan sillä, että polttoainetta tarvitaan vain pieni murto-osa kivihiileen verrattuna. Kuitenkin uraania on malmissa vain vähän ja siksi ydinvoimaloita varten joudutaan louhimaan suuria määriä kiveä. Jos ydinvoiman käyttö jatkuu, on käytettävä yhä köyhempiä uraaniesiintymiä. Köyhää uraanimalmia on louhittava yhtä paljon kuin kivihiiltä saman energiamäärän tuottamiseen. Samalla louhintaa menee yhtä enemmän energiaa.

Energiaa kuluu myös ydinvoimalan polttoaineketjun muissa vaiheissa. Suurin osa siitä tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla. Niinpä ydinvoima ei suinkaan ole vapaa kasvihuonekaasupäästöistä. Nykyisin ydinvoiman CO 2 -päästöt ovat noin neljäsosa siitä, mitä maakaasuvoimala tai sähköä ja kaukolämpöä tuottava kivihiilivoimala päästää.

Kun uraanioksidipitoisuus malmissa laskee 0,02 prosenttiin, CO2-päästöt alkavat olla samaa luokkaa kuin fossiilisilla polttoaineilla. Huomattavassa osassa maailman tunnetuista uraanivaroista pitoisuus menee tämän rajan alapuolelle. Näillä pitoisuuksilla ydinvoimajärjestelmän rakentaminen ja ylläpito vie yhtä paljon energiaa kuin ydinvoimala tuottaa: ydinvoimalan nettoenergiantuotto on nolla. Ydinvoima muuttuu siis äärimmäisen monimutkaiseksi tavaksi muuttaa kivihiilen ja öljyn poltosta syntyvä energia sähköksi. (Ks. esim. www.stormsmith.nl)

Köyhyys ja väestönkasvun hillitseminen vaatii lisää bruttokansantuotetta ja energiaa?

Jatka lukemista Ydinvoimakeskustelun harhoja

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestmail

Foundation Funding: Tightening the Bonds of Our Own Oppression

The awareness of capitalism’s core mechanisms (as opposed to its effects) is so crucial because the system has numerous methods of assimilating our struggles, and we have to make sure we don’t get sidetracked. It diverts discontent into forms that reinforce its own institutions. These are very sophisticated and persuasive – they make people feel that they are making a difference when in fact they’re tightening the bonds of their own oppression.

http://wrongkindofgreen.org/2013/02/15/foundation-funding-tightening-the-bonds-of-our-own-oppression

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestmail

Tammilehto: Ilmastokatastrofi voidaan torjua enää vain talouslaskulla

Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu sivuilla www.tammilehto.info sekä lyhennettynä Kalevassa 22.12.2012 ja Keskisuomalaisessa 7.1.2013.

Yleinen tavoite ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on pitää lämpötilan nousu alle kahdessa asteessa. Maailman valtiot sitoutuivat esimerkiksi Kööpenhaminan ja Cancunin ilmastokonferensseissa tähän tavoitteeseen. Aiemmin ajateltiin, että kyse on vaarallisen ilmastonmuutoksen torjumisesta. Nykytietämyksellä 2 oC:n raja kulkee enemmin vaarallisen ja erittäin vaarallisen ilmastonmuutoksen välillä: jo nykyinen 0,8 oC nousu esiteollisista ajoista lähtien on vaarallinen. Marraskuussa esitetyissä asiantuntijapuheenvuoroissa on käynyt kuitenkin selväksi, että 2 oC rajan alapuolella pysyttely on paljon vaikeampaa ja siihen tarvittavan toimet ovat paljon kiireellisempiä kuin on aiemmin kuviteltu. Samalla on kuitenkin on vahvistunut käsitys, että se on aivan välttämätöntä: muuten elämme jo ennen vuosisadan loppua ilmastokatastrofin keskellä. Jatka lukemista Tammilehto: Ilmastokatastrofi voidaan torjua enää vain talouslaskulla

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestmail

Olli Tammilehto: Viralliset asiantuntijat eivät kerro totuutta ilmastonmuutoksen vakavuudesta hallituksilleen

Yksi Britannian ja koko maailman johtavista ilmastotutkijoista Kevin Anderson piti pari viikkoa sitten (6.11.12) merkittävän alustuksen Bristolin yliopiston Cabot Instituutissa. Alustus on kuunneltavissa osoitteessa  http://www.indymedia.org.uk/media/2012/11//502497.mp3

Siihen liittyvä diaesitys on tässä: http://www.indymedia.org.uk/media/2012/11//502640.pdf

Alustuksessaan hän kertoo, että nykymenolla ja nykyisten päästöalennuslupausten toteutuessa olemme jo paljon ennen vuosisadan loppua yli 4 astetta esiteollista aikaa lämpimämmässä maailmassa. Näin korkeaan lämpötilan nousuun ei voitaisi enää mitenkään sopeutua, se tuhoaisi suurimman osan ekosysteemeistä eikä se olisi stabiili: palautemekanismit pitäisivät huolta siitä, että lämpötila nousisi edelleen.

Tämän katastrofin torjumiseen on niin vähän aikaa, että päästöjä ei ehditä laskea energiantuotantoteknologian muutoksilla. Ainoa mahdollisuus on suunniteltu talouslama vanhoissa teollisuusmaissa.
Jatka lukemista Olli Tammilehto: Viralliset asiantuntijat eivät kerro totuutta ilmastonmuutoksen vakavuudesta hallituksilleen

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestmail

Näkemyksiä ilmastonmuutoksesta

Ilmastonmuutoksen ekologia ja ilmastotavoitteet

Suurin osa ympäristöjärjestöistäkin vähättelee ilmastonmuutoksen vaarallisuutta. Tämä saattaa johtua siitä, että fossiiliteollisuus on organisoinut massiivisen ilmastonmuutoksen kieltämiskampanjan, jonka kritiikin kohteena on Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n näkemys ilmastonmuutoksen ekologiasta. Tässä tilanteessa on haluttu puolustaa IPCC:tä sen sijaan, että oltaisiin lähdetty kritisoimaan sitä toisesta suunnasta – ilmastonmuutoksen vaarallisuuden vähättelystä. Jotkut osat ympäristöliikettä, mukaan lukien useat ilmastotutkijat, ovat kuitenkin näin tehneet ja samalla päätyneet IPCC:n linjaa tiukempiin päästövähennystavoitteisiin. Tätä argumentaatiota on hyvä tuoda esiin – onhan kyse koko ihmiskunnan ja monien muiden lajien tulevaisuudesta. Seuraavassa käydään lyhyesti kolme – väistämättä yksinkertaistettua – näkemystä ilmastonmuutoksen ekologiaan, jotka antavat yleiskuvaa siitä millaista keskustelua käydään.

1. Ilmastonmuutoksen kieltäjien väitteet

Varsinkin verkossa tulee usein vastaan väitteitä, joiden mukaan ilmasto ei ole laisinkaan kuumenemassa, tai mikäli on, että tämä ei ole vaarallista eikä liity millään tavalla ihmistoimintaan vaan johtuu luonnollisista tekijöistä. Jo nyt olemme huomanneet tässä argumentaatiossa ristiriidan: samat henkilöt voivat väittää että ilmasto ei ole kuumentunut, tai että se on kuumentunut, mutta kuumentuminen johtuu luonnollisista tekijöistä.

Ilmastonmuutoksen kieltäminen on osa pidempää perinnettä, jossa tietyt yritykset ja näiden etua ajavat tahot (vastaavasti autoritaarivasemmistolaisissa maissa hallitsevat puolueet) ovat yrittäneet kiistää ympäristö- tai terveysongelmien olemassaolon, koska näiden ongelmien tunnustaminen olisi uhannut heidän tärkeintä päämääräänsä: rahallisen voiton tekemistä osakkeenomistajille (autoritaarisissa maissa vallan ja materiaalisen elintason tavoittelua).

Jotkut ilmastonmuutoksen kieltäjät, kuten Fred Singer, siirtyivät tupakkateollisuuden palveluksesta fossiiliteollisuuden palkkalistoille kiistämään ilmastonmuutosta, kun ilmastotietoisuuden nousu alkoi kanavoitua poliittisiksi vaatimuksiksi, jotka olisivat uhanneet fossiiliteollisuuden voittoja. He tiesivät mitä tekivät – olivathan he masinoineet jo pitkään tupakkateollisuudelle kampanjaa, joka pyrki kiistämään tupakanpolton ja keuhkosyövän yhteyden.

Lisätietoa:

Smoke, Mirrors & Hot Air – How ExxonMobil Uses Big Tobacco’s Tactics to Manufacture Uncertainty on Climate Science (Union of Concerned Scientists, January 2007)

Environmental History Timeline

Hoggan, James ja Richard Littlemore (2009): Climate Cover-Up (Greystone)

Oreskes, Naomi (2010): Merchants of Doubt (Bloomsbury) pdf, äänikirja
Ilmastonmuutoksen kieltäjät onnistuvat vaikuttamaan yleiseen tietoisuuteen, koska ilmastonmuutos on monimutkainen asia, ja tietämättömälle täysin perättömätkin argumentit menevät todesta sekä siksi, että heillä on erittäin mittavat resurssit joiden avulla he voivat levittää valheitaan valtavalla volyymillä ja kommunikaation ammattilaisten, kuten PR-toimistojen avustuksella. Fossiiliteollisuus on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista teollisuudenaloista.

Itse argumentteja on lukuisia, ja ne on jo analysoitu tyhjentävästi. Seuraavista linkeistä löytyy tietoa väite väitteeltä:

Skeptiset argumentit ja mitä tiede sanoo (Skeptical Science)

Itse asiassa monet skeptikkoargumentit olivat käytössä tiedeyhteisössä sata vuotta sitten, mutta sittemmin todettu vääriksi. Loistava ja laaja, jatkuvasti päivitettävä esitys ilmastotutkimuksen historiasta:

Weart, Spencer (2011): The Discovery of Global Warming (American Institute of Physics)

2. “Virallinen linja”: Hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) näkemys

Vaikka IPCC:n neljäs arviointiraportti onkin vähättelevä, on sen ensimmäisessä ekologiaa käsittelevässä osassa perusasiat selkeästi esitetty. Tuhatsivuisen lukisi tosin mieluummin paperilta, ja ihmetyttääkin miksi sitä on hyvin harvoissa suomalaisissa kirjastoissa.

IPCC:n neljännen arviointiraportin yhteenvedot suomeksi (IPCC, 2007) Katso erityisesti ”Ilmastonmuutos 2007: Osa 1 – Luonnontieteellinen perusta. Yhteenveto päätöksentekijöille

Raportin ekologiaa käsittelevä osio kokonaisuudessaan:
IPCC (2007): Climate Change 2007: The Physical Science Basis (Cambridge University Press, 1009 sivua)

Katso myös:

Kasvihuoneilmiö ja ilmastonmuutos (Ilmasto.org)

3. Ilmastotutkijoiden viimeisimmät näkemykset

Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n viimeisin raportti on vuodelta 2007, ja sitä pidetään monien ilmastotutkijoiden ja asiantuntijoiden keskuudessa vanhentuneena ja vähättelevänä, vaikka se ennustaakin että ilmasto saattaa lämmetä jopa kuudella asteella vuoteen 2100 mennessä. Vähättelysyytökset johtuvat pääasiassa siitä, että raportissa jätetään erittäin vähälle huomiolle niin sanotut hitaat takaisinkytkennät, esimerkiksi jäätiköiden sulamisen aiheuttama heijastuvuuden muutos, maaperästä ja merten pohjasta lämmetessä vapautuva metaani sekä merien ja maaperän kasvihuonekaasunielujen kääntyminen kasvihuonekaasujen lähteiksi lämpötilojen noustessa. Nämä palauteilmiöt saattavat aiheuttaa erittäin nopeita ja pitkäaikaisia “ilmastoloikkia” IPCC:n ennustaman hitaan ja tasaisen lämpenemisen sijaan.

Kun pohjoinen napajää sulaa, paljastuu alta tumma merenpinta, joka imee itseensä huomattavasti jäätä enemmän lämpöä. Syntyy itse itseään voimistava järjestelmä, joka lämmittää pohjoista napa-aluetta ja sen lähiseutuja (Lawrence et al 2008). Merten pohjissa ja pohjoisten ikirouta-alueiden maaperissä on varastoituneena valtavat määrät metaania, joka pääsee purkautumaan ilmakehään kun merenpohja ja maa lämpenevät (Westbrook et al 2009, Shakhova et al 2010, Mastepanov et al 2008). Tämä on jo alkanut ja kuumentaa ilmastoa entisestään. Mikäli tämä prosessi pääsee kunnolla käyntiin, on ihmiskunnan peli pelattu (Pearce 2009, Taalas 2009). IPCC:n arviot pohjoisen napajään sulamisesta sen vuoden 2007 raportissa ovat pahasti alakanttiin. Samana vuonna, kun raportti julkaistiin, 2007, pohjoinen napajää suli ennätyspieneksi, reilusti alle 5 miljoonan neliökilometrin. IPCC:n pahimman skenaarion mukaan näin paha sulaminen olisi voinut tapahtua vasta vuosien 2025-2030 tienoilla. Parhaan arvion mukaan vuonna 2007 mitattu sulaminen odotettiin tapahtuvan vuonna 2050, ja optimistisimman skenaarion mukaan vuonna 2007 koettua sulamista ei olisi pitänyt tapahtua vuoteen 2100 mennessä (Sommerkorn ja muut 2009, s. 8)!

Mitä tulee merenpinnan nousuun, on IPCC vuoden 2007 raportissaan suorastaan skitsofreeninen. Toisaalla se sanoo, ettei merenpinnan nousun ennusteelle voida asettaa ylärajaa, koska hitaita takaisinkytkentöjä ja toisaalta tiettyjä nopeita jäätiköiden sulamismekanismeja ei ymmärretä kunnolla. Silti se kuitenkin samassa raportissaan asettaa arvioiduksi ylärajaksi naurettavan alhaisen 59 senttiä vuoteen 2100 mennessä. Kesäaikaisen pohjoisen napajään se arvioi olevan sula aikaisintaan vuosisadan loppupuolella.

Merenpinta on kuitenkin noussut nopeammin kuin IPCC:n pahimmissa skenaarioissa, koska IPCC ei ottanut arvioissaan huomioon “nopeita dynaamisia muutoksia Grönlannin ja Antarktiksen jään virtauksissa” (Overpeck ja Weiss, 2009). Yksi mekanismi, jota IPCC ei osannut ennustaa, on sulamisvesien porautuminen koko parin kilometrin paksuisen Grönlannin jäätikön läpi (Climate Code Red). Tämä nopeuttaa sulamista, sillä veden ei tarvitse virrata merelle jäätikön päällä, ja mantereen ja jäätikön väliin kertyvästä vedestä tulee voiteluainetta (Bell 2008). Antarktiksella jäätikkö on sulanut alapinnaltaan niin, että lämmintä vettä pääsee tunkeutumaan syvälle jäätikön alle kiihdyttäen sulamista (Spratt 2010, Pelto 2009). Myös jäätiköille kertynyt noki, joka sulaessa kerääntyy pinnalle, kiihdyttää sulamista entisestään (Xu ja muut, 2009). Tunnetun ilmastotutkijan James Hansenin mielestä viiden metrin merenpinnan nousu tämän vuosisadan aikana on todennäköinen, ellei päästöjä minimoida pikavauhtia (Hansen 2007).

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestmail